Home

Kinkun kuorrutus sinappi kananmuna

Kinkun kuorrutus - HK

  1. uuttia, kunnes väri on kauniin ruskea. HUOM! Kuortumista kannattaa vahtia, sillä kuorrute saattaa herkästi palaa
  2. Perinteisen sinappihunnun lisäksi kinkun voi kuorruttaa esimerkiksi omenamarmeladilla tai pestolla ja lisäksi mukana on ohje gluteenittoman kuorrutuksen kinkkuunsa haluaville. Kinkun kuorrutus ei ole vaikeaa, tärkeitä on tarkkailla kinkkua uunissa kuorruttamisen ajan ettei kuorrutus pala
  3. uuttia, kunnes pinta saa kauniin värin
  4. . 2. Kuumenna uuni 275 asteeseen. Sekoita yhteen muna, sinappi ja sokeri ja levitä seos tasaisesti kinkun pintaan. 3. Siivilöi pinnalle korppujauhoa ja taputtele sitä kinkun sinappipintaan. Kuorruta.
  5. Kuorrutus: 4 rkl sinappia 3 rkl hunajaa tai siirappia 4 rkl korppujauhoja. Kastike: 2-3 dl paistolientä vettä kermaa appelsiinimehua 1 rkl ohrakasta tai vehnäjauhoja sinappia omenasosetta. Ota kinkun paistoliemi talteen. Anna sen jäähtyä, kuori rasva pois ja valmista kastike. Kuumenna liemi. Laimenna sitä vedellä, kermalla ja/tai.
  6. uuttia uunista ottamisen jälkeen

Kinkun kuorrutus seuraavana päivänä. Kinkun voi kuorruttaa vasta paistoa seuraavana päivänä, vaikka jouluaattona ennen ateriaa. Kinkku kuorrutetaan edeltäneen ohjeen mukaan. Kun kinkku on jäähtynyt ja maku tasaantunut, on aika käydä pöytään ja ruveta syömään - Kinkun paistoaika on noin tunti ja minuuttia kiloa kohden, Kiviaho muistuttaa. Hän kehottaa käyttämään paistomittaria. Kinkku on valmis, kun sen sisälämpötila on kohonnut vähintään +78 ºC asteeseen. Kinkku murenee liikaa, jos sen sisälämpö kohoaa yli +82 ºC asteen. Kinkun kuorrutus jätetään seuraavaan päivään Perinteinen joulukinkun kuorrutus sisältää sinappia, kananmunaa ja korppujauhoja. Kananmuna ei ole välttämätön ainesosa, joten voit halutessasi myös jättää sen pois. Valmista kinkun kuorrute eli sinappihuntu sekoittamalla keskenään n. 3 rkl sinappia ja yksi kananmuna

Anna kinkun jäähtyä 30-60 minuuttia ennen kuorruttamista. Poista verkko ja ainakin suurin osa rasvasta kinkun päältä. Sekoita kuorrutuksen sinappi ja fariinisokeri. Valele seos kinkun pinnalle kauttaaltaan. Sekoita loput kuorrutusaineet ja ripottele kinkun päälle ja sivuille. Kauli ruistaikina levyksi ja ota muotilla kuvioita Kinkun kuorrute. Kun kinkku on sulatettu ja paistettu, on kinkun kuorrutus lastenleikkiä. Joulukinkun kuorrutukseen löytyy vaihtoehto jokaiseen makuun perinteisestä sinappi-korppukuorrutuksesta hienostuneeseen dijon-sinappikuorrutukseen ja astetta herkullisempaan chorizo-taatelikuorrutukseen. Katso kaikki kinkun kuorrutusreseptimme › Anna kinkun huilata folioon ja sanomalehteen käärittynä ainakin puoli tuntia uunin jälkeen. Leikkaa verkko tai nahka pois. Jätä puolen sentin kerros rasvaa kinkun pintaan - joku jättää enemmänkin. Kaikkea rasvaa ei kuitenkaan joulukinkusta kannata poistaa, koska se pitää kinkun mehevänä tulevina päivinä. Joulukinkun kuorrutus Siivilöi pinnalle korppujauhoa ja taputtele sitä kinkun sinappipintaan. Kuorruta uunissa 10 minuuttia tai kunnes kuorrutus on hyvän värinen. Vahdi ja varo polttamasta. Hakusanat: joulukinkun kuorrutus kinkun kuorrute fariinisokeri kananmuna sinappi kinkun kuorrutus kuorrutus taikina.. HK:n Kokki Tero näyttää, kuinka kinkulle tehdään perinteinen kuorrutus sinapista ja korppujauhoista. Katso lisää vinkkejä kinkun valmistukseen ja muihin joul..

Vinkit: 3 x kinkun kaveri. Homejuustokastike Kiehauta 2 dl kinkun paistolientä ja 2 dl vettä. Lisää ohuena nauhana suurus, jossa on 2 rkl vehnäjauhoja ja ½ dl vettä. Keitä 10 minuuttia. Lisää 1 dl homejuustomuruja ja 1 dl kermaa. Piparjuurisinappi Sekoita 1 dl sinappia, 2 tl piparjuuritahnaa ja 2 tl hunajaa Kuivaa kinkun pinta puhtaalla pyyhkeellä tai talouspaperilla, niin kuorrutus tarttuu paremmin. Kuumenna uuni 275 asteeseen. Sekoita yhteen muna, sinappi ja sokeri ja levitä seos tasaisesti kinkun pintaan. Siivilöi pinnalle korppujauhoa ja taputtele sitä kinkun sinappipintaan. Kuorruta uunissa 10 minuuttia tai kunnes kuorrutus on hyvän. Kinkun lähtölämpötila ennen paistamista olisi hyvä olla n. 10 astetta eli suunnilleen jääkaappilämpötila. Paista kinkkua miedossa uunilämmössä 110 - 125 asteessa. Voit arvioida paistoajan laskemalla n. tunti lihakiloa kohti

Gluteeniton kuorrutus joulukinkulle. Sekoita keskenään omenahillo, keltuainen ja sinappi. Sivele seos kinkun pintaan ja ripottele päälle rouhittuja keksejä tai korppuja. Pidä kinkkua 225-asteisessa uunissa (200-asteisessa kiertoilmauunissa) 7-10 minuuttia, kunnes pintaan alkaa. Sinapiksi kannattaa valita voimakkaan makuinen sinappi, kuten esimerkiksi Dijon-sinappi. Joulukinkun voi voidella myös sinappi-keltuaisseoksella (1 keltuainen/0,5 dl sinappia), hunaja-sinappiseoksella tai valmiilla hunaja-sinapilla, siirappi-hunajaseoksella, omena- tai appelsiinimarmeladilla tai pelkällä hunajalla

Joulukinkun kuorrutus 10 perinteistä ja uutta resepti

4. Sekoita muna ja sinappi ja levitä seos kinkun kamarapuolelle. Sihtaa päälle korppujauhoja ja laita kinkku uuniin 10-15 minuutiksi niin että pinta saa hieman väriä. Paina kinkkuun neilikoita koristeeksi sen jäähdyttyä Laita mittari paikoilleen. Uuni 200 asteeseen ja kinkku sisään, 20-30 minuuttia. Laske lämpö 125 astetta. Anna kinkun olla uunissa noin tunti per kilo. Kun mittari näyttää 75-80 astetta on kinkkusi valmis. Anna jäähtyä noin puolituntia. Ota verkko pois ja levitä sinappi kinkun päälle, laita korppujauho kanssa Joulukinkku on edelleen joulupöydän kunkku! Vai mitä mieltä sinä olet? Tässä ohje ja vinkit onnistuneeseen joulukinkkuun ja sen perinteiseen kuorrutukseen. Olkaa hyvä! Joulukinkku - Valmistusaineet Kinkku Paistopussi Lämpömittari Joulukinkku - Valmistusohjeet Sulata kinkku jä Poista kinkun kamara. Sekoita sinappi, sokeri ja keltuainen keskenään. Sivele kinkun pinta seoksella ja ripottele korppujauhoja päälle. Kuorruta kinkkua 5-10 min 220-asteisessa uunissa. Kun pinta on ruskistunut, kinkku on valmis herkuteltavaksi. Kiehauta kinkkuliemi, kastikepohja ja kerma keskenään. Lisää omenasose

6. Sekoita keskenään kananmuna, sinappi ja sokeri. Sivele tahna kinkun pintaan ja ripottele päälle korppujauhoja. 7. Paista kinkkua vielä hetki 250-asteisessa uunissa niin, että pinta saa vähän väriä (meidän jötkäle oli uunissa noin 5-10 minuttia). 8. Nosta valmis kinkku vadille ja koristele Kuorrutus perus-perinteisesti: 2 kananmunankeltuaista ja muutama ruokalusikallinen sinappia vatkataan sekaisin, mukaan voi laittaa myös pari teelusikallista hunajaa. Levitetään kinkun pinnalle, korppujauhoja päälle ja 10 minuutiksi 225-celsiusasteiseen uuniin Sekoita aineet. Levitä seos nahattomaksi kuoritun kinkun pinnalle ja ruskista kinkkuun kaunis pinta 225-asteisessa uunissa. Puolentoista kilon uunifileelle riittää puoli annosta kuorrutetta Paistoaika riippuu kinkun alkulämpötilasta sekä kinkun koosta ja muodosta, mutta keskimäärin aikaa kuluu noin tunti kiloa kohti. Kinkku on mehevä, kun sisälämpötila on 75 astetta. Jos olet kypsemmän kinkun ystävä, sisälämpötila saa nousta 80 asteeseen. Ota kinkku uunista pois ja valuta liemi talteen. Anna kinkun vähän jäähtyä Chilimiehet kiinnittivät huomioita maun lisäksi väriin sekä koostumukseen: kuinka sinappi pysyy leivän päällä, miten se juoksee kuuman makkaran selkämyksessä ja miltä se näyttää kinkun päällä. Yyteri - Toffeemainen ulkonäkö, totesi Marko. - sinappi, mitä tekee mieli käyttää paljon. - melko makea ja mieto. Kotisinapp

Anna kypsän kinkun jäähtyä uunista ottamisen jälkeen minuuttia. Poista pussi ja ota liemi talteen. Poista kinkusta verkko ja nahka sekä osa silavaa. Nosta uunin lämpö 250 asteeseen. Sekoita sinappi ja fariinisokeri keskenään. Levitä seos kinkun pintaan ja ripottele päälle korppujauhot. Ruskista, kunnes kuorrutus saa kauniin värin Kinkun kastike valmistetaan näin: Kaada kinkun kuuma paistoliemi kulhoon. Anna jäähtyä. Poista jäähtyneen liemen pinnalta jähmettynyt rasvakerros. Laimenna liemi vedellä sopivan suolaiseksi. Mittaa liemi kattilaan. Sekoita vehnäjauhot liemeen. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee 6. Laito kuorrutuksen läpi kokonaisia isoja neilikoita kinkun lihaan asti painaen HUOM! jos et halua sotata käsiä, niin laita ekana nuo neilikat kinkun lihaan ja sitten sinappi ja päälle tuo sokeri/korppujauho seos. 7. Laita takaisin uuniin kovaan lämpöön n. 225 - 250 astetta ja ehkä n. 10 - 15 minuuttia. HUOM Sivele kinkun pinta sinapilla tai munankeltuais-sinappiseoksella. Ripottele pinnalle korppujauhoja tai manteli-, tai pähkinärouhetta. Paista kinkkua 225 asteessa vielä noin kymmenen minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin. Voit painella kinkun pintaan kokonaisia neilikoita, huomioi kuitenkin, että neilikoista irtoaa voimakas maku Poista kinkusta nahka ja siisti rasvakerrosta. Sekoita keskenään sinappi ja kananmunan keltuaiset. Hiero seos kinkun pintaan ja ripottele päälle korppujauhoja. Voit vielä koristella kinkun pinnan klassisesti kokonaisilla kuivatuilla neilikoilla. Paista kinkkua 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, niin, että kinkku saa kauniin ruskean.

Lisää omenasose ja sinappi. Hauduta n. 5 minuuttia. Mausta ripauksella valkopippuria. Kinkun syöjä 24.12.2009. Kommentteja odotellessa ja myös hyvää joulua! Päivän pelastus! 24.12.2009. Kaipasin kinkulle kastiketta, ja aion tehdä tätä Kinkun kuorrutus Ennen kuorruttamista jäähtyneestä kinkusta poistetaan mahdollinen verkko ja kamara (eli nahka) sekä ainakin osa rasvasta. Perinteinen sinappikuorrutus valmistetaan siten, että kinkun pinta voidellaan sinapilla ja sen jälkeen pinnalle ripotellaan korppujauhoja ja painellaan kokonaisia neilikoita Kinkun arvioitu paistoaika on 60-70 minuuttia lihakiloa kohti. Lopputulos on mehevä, kun sisälämpötila on 72-75 astetta. Täysin kypsä kinkku on sisältä noin 82 astetta. Poista verkko ja kamara vasta jäähtyneestä kinkusta ja kuorruta esimerkiksi perinteisesti sinappi-korppujauhokuorrutuksella seuraavasti: Poista kinkusta verkko Kun kinkun sisälämpötila on noin 10 astetta, voit laittaa kinkun lämpimään uuniin. Paista kinkkua ensimmäiset 30 minuuttia 200 asteessa ja laske sen jälkeen paistolämpötilaa 100 asteeseen. Jatka paistamista noin 1 tunti 30 minuuttia per kilo, kunnes kinkun paistolämpömittari näyttää 75-82 astetta

Sinappikuorrutettu joulukinkku - Reseptit - Ilta-Sanoma

Juusto ja kinkku: Laita juustoa kaikille ja kinkkua kahdelle viipaleelle. Levitä sinappia kinkun päälle. Paina viipaleet yhteen. Trimmaa reunat ja jaa kahtia. Kananmuna: Kuori ja muusaa kananmuna. Sekoita crème fraîche, suola ja sinappi. Levitä täyte 4 leipäviipaleelle. Paina ne yhteen. Trimmaa reunat ja jaa kahtia. Skagen: Hienonna. Itse paistoin joskus aikoinaan kinkun ilman pussia mutta nyt en todellakaan halua enää, tuli semmoinen sotku että. Meillä on tosin ollut aina iso kinkku (8-10 kg) joten ei tietenkään jostain pikkukinkusta saa samanlaista sotkua aikaan kuin tuommoisesta isosta Maistuva joulukinkin kuorrutus. Levitä seos nahattomaksi kuoritun kinkun pinnalle ja ruskista kinkkuun kaunis pinta 225-asteisessa uunissa. Puolentoista kilon uunifileelle riittää puoli annosta kuorrutetta. Opskriften er udarbejdet a Sekoita vesi, etikka ja suola keskenään. Poista halutessasi kaloista nahka ja lisää fileet liemeen niin, että ne peittyvät kokonaan. Anna kypsyä ja maustua jääkaapissa n Lisää joukkoon hunaja ja sinappi. Poista jäähtyneen kinkun päältä verkko, kamara ja haluamasi määrä rasvaa.3. Levitä valkosipulitahna tasaiseksi kerrokseksi kinkun päälle ja ripottele pinnalle raastettu joululimppu. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Laita kinkku kuumaan uuniin kuortumaan noin 10 minuutiksi

Joulukinkun kuorrutus - Reseptit - MTVuutiset

Paistoaika riippuu kinkun koosta, joka on noin 70 min kinkkukiloa kohti Kuorrutus: Ennen kuorrutusta anna kinkun jäähtyä muutama tunti. Kuori kamara ja rasva pois ja sivele pinta muna-sinappi seoksella, tai vain sinapilla. Ripottele päälle korppujauhoja. Käytä kinkun kuorrutus lämpötilana 225-250°C. Paista noin 10 min uunissa Kuorruta sipaisemalla sinappia (mikä tahansa sinappi käy) kinkun pintaan, ripottele päälle korppujauhoja. Halutessasi aseta kokonaisia neilikoita päälle. Kuorruta +225 asteessa 10-15 min, kunnes kuorrutus on saanut hieman väriä Sekoita keskenään omenahillo, keltuainen ja sinappi. Sivele seos jo kypsennetyn kinkun pintaan ja ripottele päälle keksi- tai korppurouhe. Pidä kinkkua 225-asteisessa uunissa (tai 200-asteisessa kiertoilmauunissa) 7-10 minuuttia, kunnes pintaan alkaa ilmestyä tummia pilkkuja. VINKKI

Joulukinkun kuorrutus ja kastike E

  1. Sekoita sinappi ja fariinisokeri keskenään. Levitä seos kinkun pintaan ja ripottele päälle korppujauhot. Ruskista, kunnes kuorrutus saa kauniin värin. Painele kinkun pintaan halutessasi koristeeksi kokonaisia neilikoita tai tähtianiksia. Vinkki: Kinkku säilyy hyvänä pidempään, kun säilytät sen koko ajan foliolla peitettynä.
  2. Sivele kinkun pintaan paksuhko kerros sinappikuorrutetta esim. pullasudilla. Ripottele sinapin pintaan ohut kerros korppujauhoja. Kallistele uunipeltiä hieman jotta saat ripoteltua korppujauhoja myös kinkun sivuille ja levitä lopuksi leivinpaperille kerääntyneet korppujauhot kinkun alareunaan nostelemalla itse leivinpaperia eri kulmista
  3. Työnnä lihalämpömittarin kärki kinkun paksuimman kohdan keskelle, ei kuitenkaan luuhun asti ja sulje pussi suppuun ylös niin, että voit lukea mittarin lukeman. Kypsennä kinkku 110-125 -asteisessa uunissa. Aika vaihtelee kinkun koon, muodon ja alkulämpötilan mukaan, noin 1 tunti/1 kg. Eli n. 7 kg kinkun paistamiseen kuluu aikaa n. 7.
  4. Joulukinkku mysteerit - onnistu kinkun kanssa Kinkun oikea paistolämpötila, täydellinen kinkun kuorrutus.Sinappikuorrutus, korppu- vai ruisjauhoilla.Ylikypsä vai kiinteä, mehevä kinkku. Joulukinkun paistolämpötila tai kinkun paistoaika.Potkalla vai ilman. Nahkan kanssa vai silavat poistettuna
  5. en mustaherukkamehussa Kuorrutus ja koristelu Verkko tai kamara poistetaan jäähtyneestä kinkusta. Kinkun voi kuorruttaa esimerkiksi vahvalla sinapilla tai sinappi + keltuainen -seoksella tai sinappi + siirappi -seoksella tai omenamarmeladilla
  6. Kuorrutus: 4 rkl Meira sinappia 2 rkl korppujauhoja. Huuhdo kinkku kylmällä vedellä ja kuivaa pinta. Laita kinkku isoon paistopussiin tai kääri alumiinifolioon ja nosta uunipannulle. Työnnä paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan, mutta älä luuhun kiinni

4. Poista verkko ja kamara vasta jäähtyneestä kinkusta ja kuorruta perinteisesti sinappi-korppujauhokuorrutuksella seuraavasti: Poista kinkusta verkko. Sivele kinkku sinapilla ja ripottele pintaan korppujauhot ja haluamiasi mausteita. Kuorruta kinkku 225 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes kuorrutus saa kauniin värin Tänään tein kuorrutuksen keittiömestari Eero Mäkelän reseptillä (sinappi tosin oli toisen merkkinen): 4 rkl Chew Wotkins sinappia, 1 rkl siirappia ja 1 raaka kananmunan keltuainen + korppujauho. Ohjeella tuli ihan hyvän näköinen kuorrutus eikä makukaan ole hullumpi Työnnä paistolämpömittari kinkun paksuimpaan kohtaan siten, että se ei osu luuhun. Paista kinkkua 125 asteessa uunin alatasolla kunnes lihan sisälämpötila on 75-80 astetta. Paistoaika on noin 1 t 15 min/kilo. Anna kinkun jäähtyä noin 30 min. Poista hiukan jäähtyneestä kinkusta veitsellä kamara eli nahka ja rasvakerros

kananmuna Ohjeet Kinkun paisto-ohje 8 - 9 kilon sulanut kinkku laitetaan illalla Kuorrutus: Sekoita sinappi, keltuainen ja sokeri. Sivele pinta seoksella ja ripota päälle korppujauhoja. Painele pintaan koristeeksi kokonaisia neilikoita halutessasi. Paahda kinkkua 200-asteisess 3 dl kinkun paistolientä . 3 dl kermaa . 3 rkl Lisää seuraavaksi paistoliemi ja sen jälkeen kerma kokoajan sekoittaen. Lisää lopuksi sinappi ja omenasose. Anna hautua väillä sekoittaen 5-10 minuuttia. Mausta oman maun mukaan valkopippurilla

Kuorruta sinappi + keltuainen -seoksella. Päälle ripotellaan vielä korppujauhoja ja seesaminsiemeniä sekä hiukan fariinisokeria. Kuorrutus paistetaan kiinni kinkun pintaan uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia Kuorrutus Peitä kinkku ensin ohuella kerroksella sinappia. Sekoita korppujauhot, mustapippuri, chilirouhe ja hienonnettu chili keskenään ja ripottele kinkun pinnalle. Rouhi mantelit ja painele kevyesti kinkun pinnalle. Kuorruta 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia, kunnes kinkun pinta on ruskistunut kauniisti

6. Anna kinkun hieman jäähtyä ennen kuorruttamista. 7. Poista kinkusta nahka ja mahdollinen verkko. Halutessasi voit ohentaa rasvakerrosta tai poistaa sen kokonaan. 8. Sekoita kulhossa sinappi, keltuaiset, sokeri ja suola. 9. Sivele seos kinkun pinnalle ja ripottele päälle korppujauhoja Runsaasti kaloja, kinkun sijaan savustettua poroa tai yrttikaritsaa Mausta sinappi hunajalla, sokerilla, tuoreella tillillä, konjakilla, majoneesilla, kermavaahdolla ja omenamardeladilla makusi mukaan tai näillä kaikilla. Sekoita mausteseos ja kananmuna juureen. Alusta taikinaan. Sekoita sipulikeittopussi ja korppujauhot kerman sekaan ja anna seoksen hetki turvota! Lisää jauheliha, muna, öljy, sinappi ja mausteet. Sekoita Tällä ohjeella paistat luuttoman tai perinteisen kokonaisen tai puolikkaan kinkun. Ohje sopii myös juhlakinkulle ja kinkkurullalle. Anna jäisen kinkun sulaa viileässä 1-3 vrk. Jos sulatat huoneenlämmössä, pane pakastekinkku muovipussiin ja se pahvilaatikkoon. Sulje se. Pieni kinkku sulaa noin 10.

Kuorrutus viimeistelee joulukinkun. Paistettu kinkku annetaan levätä vähintään tunnin ajan folioon käärittynä, jonka jälkeen siitä poistetaan verkko ja liika rasva. Ota kinkusta valunut liemi talteen kastiketta varten. Sekoita kuorrutteen sinappi ja kananmuna ja sivele seos kinkun pintaan Kypsän kinkun sisälämpötilana on pidetty 78 astetta. - Jos kinkun annetaan olla uunissa, kunnes se on 78-asteista, kinkun lopullinen lämpötila on 81-83 asteeseen.Tämä johtuu siitä, että ison lihamassan kypsyminen jatkuu vielä sen jälkeen, kun kinkku on otettu uunissa Ennen sen paistamista sen on myös oltava huoneenlämmössä lämpiämässä parisen tuntia, ison kinkun jopa vuorokausi, jotta sen paistoajan voi laskea. Kinkun lämpö ei kuitenkaan saa nousta yli 10+ astetta, parhainta on kun lämpö on + 4 -+10 välissä. Paras apuväline kinkun paistoon on tietysti lihamittari, mutta ilmankin sitä onnistuu Lapsuudenkodissani meillä on perinteisesti paistettu kinkku aina öisin ja se on ollut ihan satumaista. Joulu hiipi aamuyöstä joulunodottajan uniin kinkun tuoksun muodossa ja satumainen päivä saattoi alkaa.. Aattoaamuna isäni sitten kuorrutti kinkun ja kuorrutusta piti olla runsaasti - sillä se on - ainakin minun mielestäni - ihan parasta

Joulukinkun kuorrutus kolmella tapaa Mak

Anna kinkun huilata folioon ja sanomalehteen käärittynä ainakin puoli tuntia uunin jälkeen. Leikkaa verkko tai nahka pois. Jätä puolen sentin kerros rasvaa kinkun pintaan - joku jättää enemmänkin. Kaikkea rasvaa ei kuitenkaan joulukinkusta kannata poistaa, koska se pitää kinkun mehevänä tulevina päivinä. Joulukinkun kuorrutus

populær: